Ajankohtaista

4.1.2024
Blogi: Uusi vuosi 2024

Niin se taas vuosi vaihtui. On aika suunnata katse sekä tekemisen energia Esko Systemsin käynnistyvään viidenteen toimintavuoteen, vuoteen 2024. Mistä käynnistynyt vuosi on tehty? Kristallipalloa ei ole, hyvä strategia ja suunnitelma kyllä. Rullaavaa strategiaamme päivitimme vuosikellomme mukaisesti loppuvuodesta 2023. Välipäivinä oli aikaa pureksia tarkemmin tavoitteitamme, joihin keräsimme syötettä myös koko…

20.12.2023
Joulutervehdys Esko Systemsiltä

Kulunut vuosi toi massiivisen muutoksen asiakkaidemme toimintaympäristöön, kun sairaanhoitopiirit muuttuivat hyvinvointialueiksi. Eskolla olemme olleet omistajiemme tukena muutoksen pyörteissä ja tehneet tiivisti työtä yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Pohteen Esko asiakas- ja potilastietojärjestelmän (APTJ) käyttöönotto etenee parhaillaan Pohteen, Istekki Oy:n ja Esko Systemsin tiiviissä ja hyvässä yhteistyössä. Myös laskutusjärjestelmän ja kansalaisen sähköisen…

14.12.2023
Blogi: Palautumisen merkityksestä

Joulu lähestyy ja moni meistä yrittää saada taaskin maailman valmiiksi ennen joulunpyhiä. Odotatko sinäkin lomaa, että olisi aikaa ladata niitä kuuluisia akkuja? Asiantuntijatyössä työnimu voi olla niin voimakas, että saatat elää huomaamattasi lomasta lomaan, toteuttaa itseäsi työsi kautta ja itsestäsi huolehtiminen jää vähemmälle kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä. Ehdotankin, että…

30.11.2023
Blogi: Hyvinvointialueiden Esko-käyttöönotot

Uusien tietojärjestelmien käyttöönotot ovat usein vaativia projekteja. Näin on myös rakentuvilla hyvinvointialueilla, jotka samanaikaisesti pyrkivät virtaviivaistamaan toimintamalleja sekä poistamaan päällekkäisiä järjestelmäkokonaisuuksia. Toimintaympäristössä, jossa useat osapuolet pyrkivät samanaikaisesti tuottamaan palvelua lukuisille loppukäyttäjille ja yhdistämään oman erikoisalansa järjestelmiä, käyttöönoton projektikokonaisuus koskee tuhansia ihmisiä ja laajaa joukkoa yrityksiä. Me Esko Systemsillä olemme yksi…

27.11.2023
Lapsi mukaan töihin -päivä

Perjantaina 24.11. oli lasten vuoro tutustua Eskoon työpaikkana, kun osallistuimme valtakunnalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään. Aluksi aavistuksen jännittyneet tunnelmat vaihtuvat pian iloisiin hymyihin ja innokkaaseen puuhailuun. Ohjelmassa oli mm. robotin rakentamista, väritystehtäviä, toimistobingo sekä tietysti herkkujen nauttimista. Jokainen lapsi sai kuvallisen henkilökortin vierailun ajaksi ja lähtiessään työtodistuksen – sekä tietysti…

16.11.2023
Blogi: Ammattitaitoinen asiakastuki

Esko Systems tarjoaa asiakkailleen sovellustukea palvelusopimuksissa sovitun mukaisesti arkisin klo 8 – 16 välillä. Tuttavallisemmin yhtiön asiakastuki tunnetaan nimellä Esko-tuki. Esko-tukeen voi olla yhteydessä kirjaamalla asiasta tiketin tai akuuteissa tilanteissa soittamalla palveluaikana tuen palvelunumeroon. Vaikka Esko-tuki toimii ensisijaisena asiakkaan yhteyskanavana ja ilmoitusten käsittelijänä, niin tarvittaessa tukea annetaan myös muiden tiimien…

7.11.2023
Blogi: Arvokas data ja tekoäly terveydenhuollossa

Terveydenhuollossa syntyy valtava määrä dataa, joka oikein käytettynä on erittäin hyödyllistä tietoa kaikille terveydenhuollon ammattilaisille. Jotta dataa voidaan hyödyntää tehokkaasti, on tärkeää tunnistaa sen arvo. Datan arvoa voidaan arvioida esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta: Onko data relevanttia tavoitteiden saavuttamiseksi? Onko data luotettavaa ja virheetöntä? Onko data helposti saatavilla ja analysoitavissa?  …

19.10.2023
Blogi: Hoitotyön rakenteinen kirjaaminen Esko-potilastietojärjestelmässä

Miksi kaiken pitää aina muuttua?  Miksi ei voida käyttää sitä samaa ohjelmaa, jota on käytetty jo vuosikaudet? Tätä on varmasti miettinyt moni Esko-potilastietojärjestelmän käyttäjä kuluneen parin viime vuoden aikana. Tosiasia on, että kehitys kehittyy: elämme jatkuvassa muutoksessa. Muutoksen tuuliin on päässyt myös hoitotyön kirjaaminen Esko-potilastietojärjestelmässä.  Muutostuulet ovat puhallelleet asian ympärillä…

13.10.2023
Eskon Luovutustenhallinta -sovellus käyttöön Pohteella

Pohde otti 11.10.2023 menestyksekkäästi käyttöön uuden Eskon Luovutustenhallinta -sovelluksen, joka on suunniteltu potilaan/asiakkaan Kanta-informoinnin, Kanta-luovutusluvan ja Kanta-kieltojen ylläpitämiseen, tulostamiseen ja tarkistamiseen Esko-potilastietojärjestelmän kautta. Sovellus on suunniteltu noudattamaan 1.11.2021 voimaantulleen asiakastietolain mukaisia toiminnallisuuksia, mikä takaa tietosuojan ja lainmukaisuuden. Luovutustenhallinta -sovelluksen avulla terveydenhuollon ammattilaiset voivat hallinnoida potilaiden/asiakkaiden Kanta-informointia, Kanta-luovutuslupia ja Kanta-kieltoja…

5.10.2023
Blogi: Arkkitehtuurin monet kasvot

Arkkitehdeista puhuttaessa ensimmäiseksi mieleen juolahtaa rakennuksia suunnitteleva arkkitehti. Arkkitehtuuri on kuitenkin paljon laajempi käsite, jota tarvitaan muissakin yhteyksissä. Tässä blogi-kirjoituksessa kerron Esko Systemsillä tehtävästä, ohjelmistoon liittyvästä arkkitehtuurista, sen eri tasoista ja miksi se on elintärkeä osa hyvin toimivaa tuotetta. Ohjelmistoarkkitehdit suunnittelevat järjestelmiä, jotka käsittelevät tietoja, suorittavat tehtäviä ja toimittavat palveluita…

Hae julkaisuvuoden mukaan