Syyskuulumisia

Syksy alkoi ja jatkuu työntäyteisenä sekä Eskolla että omistaja- ja asiakasorganisaatiossamme. Terveydenhuollon vakiintuneiden tehtävien ohella työpöydillä on hyvinvointialueiden valmistelu.

Eskolla POPsote-alueen tulevan APTJ-kokonaisuuden rakentaminen on tiiviisti käynnissä. Oman tuotekehityksen tuottaminen ratkaisujen ohella merkittävän osan kokonaisjärjestelmää muodostavat suun terveydenhuollon ja sosiaalitoimen järjestelmät. Ne hankitaan molemmat omina, erillisinä kokonaisuuksinaan ja integroidaan osaksi APTJ-Eskoa. Molempien kokonaisuuksien hankinnan valmistelu etenee.

Tuotekehityksen tilannekatsaus

Perusterveydenhuollon ja potilashallinnon tuotekehitystä on syksyn mittaan edelleen vahvistettu rekrytoinneilla. Yhtiö kilpailutti nykyisten alihankkijakumppaneiden rinnalle uusia toimijoita, joista saamme viisi uutta toimijaa sovelluskehitykseen sekä kolme kumppania pääosin tiedonhallinnan ja integraatioiden alueille. Tuotekehityksessä keskitytään oleelliseen, jotta vuonna 2023 valmistuu Esko APTJ -kokonaisuuden versio 1.0.

Esko tutuksi valtakunnan tasolla

Esko-sanomaa on syksyn aikana levitetty eri puolilla Suomea. Esko-tiimi kävi syyskuussa Vaasan seudulla Mustasaaressa esittelemässä tulevaa Esko-APTJ:tä. Vaasassa käytetään jo erikoissairaanhoidon Eskoa ja tilaisuudessa keskusteltiin nyky-Eskon mahdollisuuksista laajentua tulevan hyvinvointialueen APTJ-ratkaisuksi.  

Viikolla 40 järjestettiin Oulussa kansainvälinen eHealth-trendeihin ja -ratkaisuihin keskittyvä eHealth2021 -konferenssi, jossa Esko Systemsillä oli mieluinen tehtävä toimia yhtenä vierailukohteena joukolle seminaarivieraita. Vierailu oli onnistunut, ja esiin nousi useita hyviä kysymyksiä ja kommentteja Eskoon liittyen. Seminaarissa Oulun kaupungin apulaisylilääkäri Eila Erkkilä piti Eskoon liittyen esityksen otsikolla ”Benefits of regional EHR”.

Toimitusjohtajamme Kaisa-Liisa Harjapää oli mukana 12.10. Finnish Service Alliancen – webinaarissa, jonka aiheena oli ”Julkisyhteisöt digikilpailun paineessa – sosiaali- ja terveyspalvelujen potilastietojärjestelmät tänään”. Osallistumiset lukuisiin tapahtumiin ovat osaltaan lisänneet Eskon näkyvyyttä mediassa, mikä tekee Eskoa tunnetummaksi myös valtakunnallisesti.

Valoisaa syksyä!

t. eskolaiset