Ajankohtaista

18.12.2024
Joulutervehdys Eskolta: Kuluneen 5 vuoden yhteenvetoa

Joulu ja vuodenvaihde ovat ovella, ja on luonteva hetki katsoa myös taaksepäin. Takana on vauhdikas vuosi, johon oman mausteensa tuo, että viisi vuotta sitten, 10.12.2019, allekirjoitettiin Esko Systems Oy:n perustamisasiakirjat. Menneet vuodet ovat pitäneet sisällään monta vaihetta – seuraavassa nostoja tuolta matkalta. Esko Systemsin kovan kasvun ja työntäyteisten vuosien aikana…

31.10.2024
Vieraskynä: Robotit hyvinvoinnin palveluksessa

Eskon blogissa vierailee kirjoittajia Esko Systemsin yhteistyöorganisaatioista.  Tällä kertaa Vieraskynänä toimii Cristina Andersson, joka avaa  blogissa Esko-päivien puheenvuoronsa aihetta ”Robotit hyvinvoinnin palveluksessa”. Työssään Cristina toimii paremman soten puolesta. Hän on vetänyt STM:n hyvinvoinnin tekoälyn ja robotiikan ohjelmaa, ollut ja on mukana erilaisissa asiantuntijaryhmissä niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin EU:n eri organisaatioissa.

10.10.2024
Lokakuun kuulumisia Esko Systemsiltä

Esko-päivät keräsi lähes 200 osallistujaa Ouluun  Esko Systems isännöi syyskuussa Oulun Musiikkikeskuksessa Esko-päiviä, joka on perinteinen, kahden vuoden välein järjestettävä asiakastilaisuutemme. Tapahtuma keräsi paikalle parisataa Esko-asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjää ja järjestelmän parissa työskentelevää sekä yhteistyökumppaneitamme. Tapahtuman starttasi get-together verkostoitumisillallinen ja varsinaisen seminaaripäivän tilaisuus tarjosi kävijöille monipuolista ohjelmaa päivänpolttavien soteICT:n teemojen…

5.9.2024
Vieraskynä: Netum – Yhteistyöllä parempia potilastietojärjestelmiä

Eskon blogissa vierailee kirjoittajia Esko Systemsin keskeisistä yhteistyöorganisaatioista. Vieraskynänä on tällä kertaa Netum Oy:n Digipalvelut-yksikön johtaja Mikko Pitkänen. Esko Systems Oy on potilastietojärjestelmien edelläkävijä ja meille on erityisen merkityksellistä toimia Eskon tuotekehityskumppanina. Haluamme olla mukana kehittämässä ratkaisuja, jotka tekevät terveydenhuollon ammattilaisten vaativasta työstä helpompaa ja sujuvampaa. Teemme yhteistyötä konsernitasolla Netum…

22.8.2024
Vieraskynä: Mediconsult – yhteisessä tähtäimessä asiakkaiden tarpeiden täyttäminen

Eskon blogissa vierailee kirjoittajia Esko Systemsin keskeisistä yhteistyöorganisaatioista. Vieraskynänä on tällä kertaa Mediconsult Oy:n liiketoimintajohtaja Kristiina Moilanen. Esko Systemsin ja Mediconsultin yhteistyö alkoi kesällä 2022, kun Mediconsultin Saga Sosiaalihuolto voitti Esko Systemsin järjestämän sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän kilpailutuksen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde). Eskolla oli tavoitteena löytää pitkäaikainen kumppani täydentämään Esko-potilastietojärjestelmää. Samana vuonna Mediconsult…

12.6.2024
Esko-päivät Oulussa 17.-18.9.2024 – ohjelma ja aikataulut

Esko Systems järjestää Esko-käyttäjille ja järjestelmästä kiinnostuneille hyvinvointialueiden sote-ammattilaisille sekä tietohallintohenkilöstölle suunnatut Esko-päivät 17.-18.9.2024 Oulun Musiikkikeskuksessa (Leevi Madetojan katu 1-3, Oulu). Tapahtuma tarjoaa inspiroivan kattauksen mielenkiintoisia soteICT-teemoja ja ajankohtaista tietoa ESKO asiakas- ja potilastietojärjestelmästä. Luvassa on asiantuntijapuheenvuoroja, ja Esko Systemsin esittelypisteellä pääset tutustumaan Esko-potilastietojärjestelmän uusiin ominaisuuksiin. Mukana ovat myös yhteistyökumppanimme Istekki…

6.6.2024
Blogi: Miten yhtiön arvot näkyvät työssämme Esko Systemsillä?

”Yrityksen arvoilla tarkoitetaan niitä ohjenuoria ja periaatteita, joiden tulisi näkyä yrityksen ja sen työntekijöiden päivittäisessä toiminnassa ja sen johtamisessa.” Arvojen uudelleenmäärittely yhtiön aloittamisen jälkeen Esko Systemsin juuret juontavat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin (PPSHP), joten toimintamme käynnistyessä 2.1.2020 perimme PPSHP:n arvot. Toiminnan kasvaessa tuli aika miettiä, mitkä meidän omat eskolaiset arvomme ovat. Niinpä…

23.5.2024
Vieraskynä: UNA – Yhdessä olemme enemmän

Eskon blogissa vierailee kirjoittajia Esko Systemsin keskeisistä yhteistyöorganisaatioista. Vieraskynänä on tällä kertaa UNA Oy:n toimitusjohtaja Katja Rantala. Esko Systems ja UNA ovat tehneet yhteistyötä yhtiöiden perustamisen alkuvaiheista. Alusta alkaen on haettu ymmärrystä yhteisten omistajien sote ict:n tarpeisiin, ja matkan varrella yhteistyö on syventynyt ja laajentunut. Vaikka olemme erilaisia toimijoita, olemme…

8.5.2024
Vieraskynä: Monetra – Mukana kasvun kaikissa käänteissä

Eskon blogi saa tänä vuonna uudenlaista näkökulmaa, kun blogissa vierailee kirjoittajia Esko Systemsin keskeisistä yhteistyöorganisaatioista. Vieraskynä-sarjan avaa Monetra Oulu Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kauppi. Mukana kasvun kaikissa käänteissä Esko Systems Oy valitsi Monetra Oulun talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntuottajakumppaniksi perustamisvaiheessaan. Inhouse-muotoisena toimijana Monetra oli luonteva kumppani: ymmärsimme kasvavan yhtiön tarpeet ja kasvustrategian.

22.4.2024
Huhtikuun kuulumisia Esko Systemsiltä

Kokosimme tähän uutiskoosteeseen tuoreimpia kuulumisia Esko-tuotteen ja yhtiön tiimoilta. Tuotekehityksen kuulumiset: Jännän äärellä Tuotekehitysjohtajamme Markku Hurskainen kertoo Eskon blogissa tuotekehityksen tuoreita kuulumisia: ”Tuotekehityksessä on nyt menossa mielenkiintoinen vaihe, sillä olemme katkaisemassa napanuoraa Oberon-potilashallintoon ja ottamassa käyttöön Eskon oman potilashallinnon. Tämä tarkoittaa, etteivät Eskon kliiniset sovellukset jatkossa tiedä, onko potilaan ajanvaraus tehty…

Hae julkaisuvuoden mukaan