Esittelyssä uusia eskolaisia

Kulunut talvi on ollut Esko Systemsillä vilkasta rekrytointien aikaa, ja taloon on saatu koko joukko uusia ammattilaisia täydentämään timanttista Esko-tiimiä. Tässä pieni poiminta uusien osaajien lukuisasta joukosta sekä työtehtävistä, joihin tulijat ovat tarttuneet.

Meillä on ilo esitellä kolme Eskon kehittämiseen mukaan liittynyttä osaajaa: Jani Stolt, Liisa Peltola ja Ville Salminen.

Jani Stolt, hankepäällikkö

Jani aloitti Eskolla tammikuussa 2022. Hän toimii hankevetäjänä Tulevaisuuden toiminnan tuki -hankkeessa, joka on keskeinen osa Eskon kehittämistä tulevien hyvinvointialueiden APTJ-ratkaisuksi. Jani on koulutukseltaan informaatioteknologian insinööri ja hänellä on pitkä työkokemus IT-alalta monilta  toimialoilta.

Jani kertoo Eskolla työskentelystä näin: ”Esko Systemsillä työntekijöitä kuunnellaan ja heidän vahvuuksiaan hyödynnetään. Vahva yhdessä tekemisen kulttuuri ja asiakkaiden osallistaminen luo hyvät raamit onnistumiselle.”

Liisa Peltola, tuoteasiantuntija

Liisa toimii Eskolla sosiaalialan tuoteasiantuntijana ja aloitti talossa Janin tavoin tammikuussa 2022. Liisa on koulutukseltaan sosionomi (AMK) ja hänellä on monipuolinen työkokemus sosiaalialalta sekä isoista että pienistä kunnista Pohjois-Pohjanmaalla.

Liisa kuvailee tuoreen työyhteisön jäsenillä olevan valtava määrä monipuolista kokemusta, jonka avulla yhteistä asiaa ajetaan yhdessä eteenpäin. ”Työyhteisössä vallitsee humoristinen, avulias ja työkaveria tsemppaava ilmapiiri, jonka ansiosta uuden työntekijän on helppo tulla joukkoon mukaan.”

Ville Salminen, suunnittelija

Ville on työskennellyt ohjelmistosuunnittelijana Eskon tuotekehityksessä marraskuusta 2021 lähtien. Hänen taustansa on monipuolinen: työhistoriaan mahtuu niin terveyssovellusten kehittämistä kuin useita vuosia yrittäjyyttä.

Villen mielestä Esko-potilastietojärjestelmän parissa työskentelyssä erityisen motivoivaa on sen yleishyödyllinen luonne, jolloin hän kokee, että työllä on aidosti merkitystä.  ”Työ on myös yllättävän sosiaalista. Kokoonnumme usein yhdessä etsimään parhaita ratkaisuja kulloisiinkin haasteisiin ja vietämme esimerkiksi virtuaalisia kahvihetkiä.”


Janin, Liisan ja Villen esittelyjen myötä toivotamme kaikille Eskon seuraajille aurinkoista kevättä!